Taistelimme Maisemakahvilan tarinalle onnellisen lopun

Matkailu tarjoaa yhden keskeisen kasvumahdollisuuden maaseutuyrittäjyydelle ja maaseudun kehittämiselle. Matkailulla on suuri merkitys niin talouden kuin työllisyydenkin näkökulmasta. Maaseutumatkailussa markkinoidaan maaseudun vahvuuksia, mm. puhdasta ruokaa, vettä, luontoa, rauhaa ja maisemia. Jokainen kunta ja kylä on ainutlaatuinen, ja jokaisessa niistä on oma identiteettinsä. Uskon maaseutuun ja sen mahdollisuuksiin.

Sastamalan maaseutujohtajana olen saanut toteuttaa kahta suurta unelmaa: olla perustamassa yhtä Suomen suosituinta retkeilyaluetta Ritajärven luonnonsuojelualuetta Sastamalaan sekä organisoida Sastamalan Vanhat Talot -tapahtumaa. Ritajärvellä vierailee vuoden aikana n. 25 000 ihmistä ja Vanhat Talot -tapahtumassa toinen reilu 20 000 ihmistä / tapahtuma. Retkeilyalueita, kansallispuistoja ja kansallismaisemia tulisi hyödyntää enemmän niin yrittäjien, maaseudun kuin kuntienkin markkinoinnissa.

Maaseutumatkailu on myös ekologisempi tapa virkistäytyä kuin lentokoneella matkustaminen kaukomaihin. Lähimatkailun suosiolle on suuri potentiaali tältäkin osin.

Mietimme miten selviämme

Päätyöni ohessa olemme mieheni Eeron kanssa luomuviljelijöitä ja liitännäiselinkeinona maatilamme ohessa on Maisemakahvila-niminen yritys Hämeenkyrössä. Maisemakahvila avattiin kesällä 1988 ja meille oli jo silloin selvää, että kahvilan liikeideana olisi hyvän palvelun lisäksi maisemat, taide ja talonpoikaiskulttuuri.

Ollessani Luvialla elinkeinoasiamiehenä innostuin yrittäjyydestä. Eero oli taas toiminut nuorempana taiteilijana ja kokenut, että näyttelytilat olivat kiven alla, joten hän halusi taidekahvilan.

Päätimme kunnostaa Maisemakahvilaksi 1905 rakennetun 12 huonetta käsittävän amerikkalaismallisen huvilan, Huupon, Hämeenkyrön maaseudulta. Unelmamme meinasi tyssätä asiantuntijoiden arvioon siitä, että rakennus on korjauskelvoton ja se tulee purkaa. Huuppo oli huonossa kunnossa. Se oli kylän ”kummitustalo”, josta oli kivitetty ikkunat. Me näimme purkutuomion tilaan talossa mahdollisuuden. Taistelimme vastaan.

Koitimme saada taloon ulkopuolista tukea. Turhaan.

Ei auttanut muu kuin tehdä itse. Meillä oli silloin kolme pientä lasta, joista nuorimmainen 2-vuotias ja vanhin 5. Hoidimme äitiäni, joka oli sänkypotilaana. Kävimme kummatkin töissä ja remontoimme kotia. Talomme ja Huupon remontin lisäksi innostuimme raivaamaan läheisen Sikomäen maisemapuistoksi. Neljäs lapsi syntyi vuonna 1987 ja avasimme Maisemakahvilan ja Sikomäen Maisemapuiston Suomen ainoan Nobel-kirjailija F. E. Sillanpään 100-vuotisjuhlavuonna 1988.

Velkaa oli maatilasta, salaojituksesta, asuirakennuksen ja Huupon remontista sekä Sikomäestä. Maisemakahvila teki ensimmäiset vuodet rajusti tappiota. 1990-luvun lama nosti velkojen korot yhdessä yössä 18 prosenttiin. Kaikki tuntui toivottamalta. Mietimme miten selviämme. Miten ruokimme lapset, menetämmekö työpaikkamme? Olemmeko me viimeinen sukupolvi yhdellä Suomen vanhimmista sukutiloista? Lapset eivät saaneet ulkomaanmatkoja. Päätyöstä ansaitut lomat ja illat puskettiin töitä. Mutta meiltä ei mennyt tärkein, me pysyimme tiiminä.

Maisemakahvila on kuitenkin antanut enemmän kuin ottanut. Taloa tuskin olisi jos emme olisi ottaneet riskiä. Olemme saaneet antaa monille kymmenille taiteilijoille tilat, ylläpitäneet kulttuuritoimintaa erilaisin tapahtumin, tempauksin ja juhlin. Kahvilassa on syntynyt monia ystävyyssuhteita ja rakkaustarinoitakin. Sillä on paikkansa meidän ja monien muidenkin sydämissä. Maisemakahvilan vahvuutena on maisemat ja tarinat – sen oma ainutlaatuisuus. Maisemakahvilan alue on valittu historiallisen Hämeen kauneimmaksi maisemaksi (Hämeen Heimoliitto, 1997) ja se on myös Hämeenkyrön kansallismaiseman ydinaluetta sekä F. E. Sillanpään kulttuurimaisemaa.

Maisemakahvilassa olen saanut kertoa myös alueen tarinoita, joista yhtenä on Pylsyn penkin tarina ”Suomen ensimmäisenä emäntäkouluna”. Tarina olisi tässä sanoja, mutta itse maisemassa koettuna se muuttuu elämykseksi. Mekin kerromme suomalaisen maaseudun tarinaa ja kertojina itse päätämme annammeko sille onnellisen lopun.

Kuvatekstit

yli kuva: Pidimme Eeron kanssa yhteisen taidenäyttelyn vuonna 1975 Päivölän maatalousoppilaitoksessa.

kesk: Leivon kesäisin avoinna olevaan Maisemakahvilaan joka päivä tuoreet leivonnaiset.

alin: Maisemakahvila kunnostettuna. Asiantuntijat antoivat 80-luvulla talolle purkutuomion.